Mä olen miettinyt, että miksi jotkin ihmiset huomataan niin helposti ja niitä kuunnellaan heti jos niillä on asiaa? Kai niitä voisi sanoa "suosituiksikin". Miksi ne saa aina suun vuoron, sanoo jotakin hauskaa ja saa tehdä sitä sun tätä? Mä olen hieman hiljainen ihminen tuolla tavalla, enkä tuo mitenkään erityisen mielelläni itseäni esille. Siksi olen usein se, kuka joutuu luokan ällötyksen pariksi jossakin hommissa, tai jään viimeiseksi jossakin. Bändisoitossa en pääse laulamaan kuin harvoin, koska nämä toiset oppilaat ehtivät ensin. Ja jos on kyse jostakin pojasta noin yleensä, hänkin on ehtinyt olla puolen noista suosituista tytön kanssa. Kysymykseni on siis, että pitääkö olla äänekäs, paljon kamuja, rohkea ja kaunis saavuttaaksen jotakin muutakin kuin paikan luokan etuosassa ja kaikista kamalimma tyypin vieressä? Minusta se on väärin. Mä en halua puskea itseäni esille, koska silloin mä en olisi mä. Mä olen sitä mieltä, että ne ketkä minuun haluaa tutustua, viitsii hieman vaivautua. En halua olla esillä sen takia, että saisin jonkun huomion tai jonkin tehtävän itselleni, vaan olla oma itseni. Joskus porukassa yritän sanoa jotakin, mutta usein kukaan "suosittu" tyyppi ei jaksa kuunnella loppuun. Se ei loukkaa, koska on myös niin päin, etten ole lainkaan kiinnostunut hänen asioistaan. Mutta silti tämä pistää silmään joskus. Kukaan ei halua olla näkymätön ja kaikki haluaa olla näkyviä. Tässä se ongelma juuri onkin; kaikki eivät mahdu leikkiin mukaan. Osa joutuu pakostikin olemaan sivussa ja toiset saa loistaa. Se ei ole reilua, se ei ole mukavaa, mutta se on elämää. Siksi meidän pitää tottua siihen. Aina ei voi saada sitä mitä haluaa.

Ps. Sori tämä oli ihan seko teksti, mutta multa ei voi oikein odottaa mitään muutakaan...