Mä olen miettinyt, että mitä nimi kertoo sen omistajasta. Minusta on vallan hauskaa katsella ihmisiä, ja arvailla heille nimiä. Jos niitä sattuu kaikenlisäksi kuulemaan, on se vielä hauskempaa, jos oma arvaus on mennyt päin honkia. Nimi on yllättävän tärkeä ominaisuus. Se yleensä kertoo, mitä sukupuolta olet, jos sitä ei muuten havaitse. Se kertoo, ovatko vanhempasi idiootteja, kun antavat sinulle moisen nimen, se kertoo, onko sinulla paljon kaimoja. On ällöttävää nähdä ihmisiä, jotka poikkeavat hirveästi nimestään. Tosin saahan niistä hyvät naurut. Jos prätkäjengin johtajan nimi olisi Sulo, tai Marttakerhon johtajan nimi Pamela. Ristiriitoja syntyy helposti. Tusina nimet on aivan kamalia. On inhottavaa puhua jollekin ihmiselle Henristä tai Tiiasta tai Jennasta tai Nikosta, kun tyyppi on ihan ulalla ja kysyy, että kuka niistä. Tässä vaiheessa sukunimi astuu tärkeään rooliin. Se erottaa tusinanimiset toisistaan. Tosin siinä on se vika, että tusina nimisillä on yleensä tusina sukunimi. Henri Korhonen. Tiia Virtanen. Jenna Jokinen. Niko Koivisto. Nimi on siis yllättävän tärkeä. Tusinanimien takia monella ihmisellä on käytössään lempinimiä. Mikäs sen lempi nimi Henrille kuin Henkka, Tiialle Tiitu tai vastaava. Sellaisia ei varmaan ole kenelläkään muulla. Tässä vaiheessa nuorella on ongelmia oman identiteettinsä kanssa, on vaikeaa olla Jenna kun kaikki muutkin. Tulee tunne, että enhän mä eroa niistä mitenkään. Siis toinen nimi käyttöön. Ne on yleensä oikein persoonallisia, ja kun koko nimi lausutaan yhteen, ovat toiset nimet täysin sopimattoman kuuloisia. Pauliina Ira Viivi Järvinen. Tai Simo Ahmed Rantanen. Hoh hoijaa. Niinpä minulla olisi neuvo kaikille, ketkä ovat huolissaan omasta nimestään: olkaa ylpeitä siitä. Se on teille annettu ja se teidän pitää pitää. MUtta älkää olko niin typeriä kuin vanhempanne ristiäisissä. Ja valitkaa selkokielinen pappi. Ja niille, jotka ovat ylpeitä nimestään: olkaa ylpeitä nimestänne ja kiusataa tusinanimisiä. MInä olen ylpeä nimestäni, se on juuri niin erikoinen kuin minäkin. ;D