Tyttö on onnellinen. Hän on oikeastaan aina ollut, mutta joskus on tietty ollut kurjempiakin aikoja. Hän on hieman erikoinen, mutta tietenkään hän ei haluaisi itse sanoa niin. Ei hän halua olla tarkoituksella erikoinen, mutta muiden ihmisten katseet kielivät niin usein. Tytöllä ei ole ollut aiemmin ystäviä, muutamia kavereita vain, jotka olivat hänen kanssaan yleensä vain silloin, kun oli riitaa oman kaverinsa kanssa. Tyttö sai kuulla monia haukkuja toisista ihmisistä, salaisuuksia. EIkä hän niitä kertonut eteen päin. Häntä pidettiin luotettavana, on tyttö sitä yhä.

Pari vuotta myöhemmin, tässä hetkessä. Tytöllä on paljon kavereita ja ystäviä, jotka ovat hänelle tärkeitä, hän on todella kiitollinen heidän ystävyydestään. Joskus sitä tietysti haluaa olla yksin, yksin niin kuin joskus ennen, eikä tyttö aina tule ajatelleeksi, että hänen ei tarvitse olla yksin, koska hänellä on ystäviä. Niitä on koulussa, niitä on netissä. Osaa tyttö ei ole koskaan tavannutkaan, mutta he ovat silti omalla tavallaan tärkeitä ja ihania, heidän kanssaan voi hassutella ja puhua samalla tavalla kuin muidenkin. Joskus tyttö kuitenkin miettii, miksi sai ystävänsä vasta nyt. Miksi he ovat tärkeämpiä vasta nyt. Tyttö ei tiedä, eikä jaksa edes miettiä. joskus hän myös miettii, mitä ystävät hänestä ajattelevat, onko hän outo ja tyhmä, miksi he ovat minun kanssani? Mutta kuten jo sanottu, tyttö on enemmän kuin kiitollinen. Hän saa olla ihmisten kanssa, joista todella pitää. Jokainen tarvitsee ystäviä, sen tietää myös tyttö, joka on tottunut olemaan yksin, omine ajatuksineen.

Tytöllä on aina ollut myös hyvä itsetunto. Tuntenut olevansa hyvä ja mukava, ihan mukavan näköinenkin, vaikka moni ei ole niin sanonut. Hän on uskonut itseensä, vaikka häntä ei ole pahemmin kannustettukaan muuta kuin perheen puolesta, se on riittänyt. Tyttö ei ole aiemmin edes ajatellut, että joku muukin saattaisi olla ylpeä hänen tekemisistään. Nyt kun tytöllä on ystäviä, hän saa paljon mukavaa palautetta. Hänelle nauretaan, mutta hän nauraa myös itse itselleen. Mutta kuitenkin tuohon itsetuntoon on tullut särö. Särö on pieni, mutta silloin tällöin se kalvaa tyttöä. Tuon särön on aiheuttanut poika, joka arvostelee tytön tekemisiä, sanomisia, ulkonäköä kuin olisi täysin luonnollista tehdä niin. Tyttö ei tajua itsekään, miksi välittää tuon typerän pojan sanoista, antaisi mennä vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta ne sanat eivät tule ulos. tyttö tuntee itsensä epävarmaksi, alkaa epäillä, että ehkä poika on oikeassa. Miksi se muuten sanoisi niin? Tyttö miettii, ovatko muut samaa mieltä, ovatko jopa ystävät samaa mieltä. Tyttö tietää olevansa typerä, mutta ei saa ajatusta mielestään. Onko tuolla pojalla oikeus sanoa ja haukkua tyttöä niin kuin on tehnyt jo melkein kaksi vuotta? Ei ole, tyttö tietää sen itsekin. mutta tyttö ei jaksa välittää, vaikka tietää, että poika on tytölle anteeksi pyydön velkaa. mutta se tuntuu jotenkin turhalta, tyttö jaksaa silti uskoa huomiseen, mutta joskus hän miettii, jaksanko uskoa itseeni?

Tyttö josta kerroin, on hyvin samanlainen kuin minä olen. Oikeastaan, tuo tyttö, se olen minä.