Minä olen miettinyt, että millainen on hyvä ystävä. Monilla on kavereita, mutta missä menee se raja, kenelle kertoo mitäkin? Minulla ei ole KOSKAAN ollut mitään bestistä. Siksi en osaa samaistua noihin kuuluisiin nuortenlehtien palstoihin, kun ystävyyssuhde bestikseen katkeaa. Mikä on bestis? Onko se niinkuin sisko? Mutta, minulla on aina ollut paljon kavereita ja tuttavia, joilla kaikilla tosin oli ja on yhä muitakin kavereita. Ala-asteella minä olin se ylimääräinen, jolla ei ollut omaa parasta kaveria luokalla. Kyllähän minua otettiin mukaan leikkeihin, mutta olin kuin kolmas pyörä. Eli ihan jees joskus, mutta useimmiten ylimääräinen. Lisäkin minä olin se, johon muut turvautuivat, kun oli riita sen oman kamun kanssa. Tämä ei erityisemmin minua haitannut, mutta tulihan siitä vähän kurja olo. Olen aina ollut henkilö, jolle on kerrottu vihan tuntee toista kohtaan jne. Minuun luotetaan, se on valttini.

Nyt yläasteen aikana tilanne on muuttunut. Minulla on ystäviä, joiden kanssa voi keskustella ihan vakavastikin ja samalla olla ihan hullu, minulla on kavereita, joiden kanssa on hauskaa koko ajan, minulla on kamuja, joiden kanssa on vaan kiva hengailla ja puhella mitä sylki suuhun tuo. Periaatteessa minulla ei ole mitään valittamista enkä valitakaan. Minulla on nyt melkein kaikkea.  Minusta on surullista nähdä koulussa ihmisiä, joilla ei ole ystäviä ympärillä, mutta en vain osaa tehdä asialle mitään. On kai itse oltava rohkea, ja minun on myönnettävä, että nuorempana en tosiaan ollut sitä.

Onneksi on olemassa ystäviä. Ne voivat olla korvikkeita puuttuville sisaruksille tai yhtenäiselle perheelle, ne voivat olla osa sitä. Hyvät ystävät ovat sellaisia, joiden kanssa tunnet olosi hyväksi. Heidän seurassaan olet täysin estoton, ainakin suureksi osaksi, voit uskoutua heille, pitää hauskaa heidän kanssaan.  Ystävät ovat jotain, mitä ei voi rahalla ostaa. Pitää olla rohkea ja mennä juttelemaan vaikka ihan vieraallekin. Siitä se lähtee, ja jos ei lähdekään, ei saa juuttua kiinni, vaan pahtaa eteenpäin. Myös sanonta kuuluu: "poikia tulee ja menee, mutta ystävät pysyy". Minusta se on hyvä sanonta, koska ystävyyden väliin ei saisi tulla poika tai kukaan muukaan. Mutta myös pojat voivat olla hyviä ystäviä. Ei ole mitään pahaa, jos oma poikaystävä on juuri se paras ystävä.

Ja niille, keillä on riita sen bestiksen kanssa, sopikaa se. Ette voi elää ikuisesti vihassa toisillenne, sillä jos tunnet vihaa kyseistä henkilöä kohtaan, sinä myös välität. Äläkä ikinä, siis IKINÄ kerro sen ex-ystäväsi salaisuuksia muille, ystävyyden loppuminen ei tarkoita sitä. Ystävyys on hieno asia, eikä sitä kannata heittää noin vain menemään. Luulen, ettei mikään voi tulla kahden sielunsiskon tai -veljen väliin. Pitäkää kiinni siitä.