Mä olen miettinyt, että miten hyvin vanhemmat ovat oikeastaan perillä lastensa asioista. Tai miten hyvin vanhemmat loppujen lopuksi tietävät, miten oma lapsi saattaisi suhtautua johonkin asiaan tai mitä hän ajattelee jostakin. Mulle on tullut jostakin syystä mieleen, että eivät paljonkaan. Nuoret viettävät hirveästi aikaa koulussa, koska se on oikeastaan pakko, ja vapaa-aikana on paljon kaikenlaisia harrastuksia ja kavedeiden kanssa hengailua. Ja suurin osa vanhemmista on koko päivän töissä, tai käyvät vuorotöissä. Paljonko he keskustelevat lastensa kanssa? Puhuvat joo, paljonkin, kuinka sun huone on sotkuinen ja mikset sinä osaa sitä ja tätä ja tuota, vaikka olet jo noin vanha jne. Mutta, siinäpä se. Koulupäivä on koulupäivä, siitä ei keskustella juuri ollenkaan, muuta kuin jos tulee jälki-istuntoa tai koe on saattanut mennä pikkuisen penkin alle. Sitten sitä ihmettellään, että no Pekka, mites tämä nyt näin huonosti meni, ethän sinä ole mitään sanonut että sulla olisi ongelmia koulussa. Ja jälki-istuntoa ruoditaan sitten koko suvun voimin. Syy tähän ihmetykseen taitaa olla se, että vanhemmat vain olettavat, että heidän poikansa hoitaa homman kunnialla kotiin niin kuin ennenkin. Mutta kun ajat muuttuvat ja se jää joskus ihan huomaamatta. Tai, minusta tuntuu, että monessakaan perheessä ei pohdita yhteiskunnallisia uutisia tai mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Äiti ja isä luulevat, että Maijasta on mukavaa käydä pianotunneilla, mutta todellisuudessa Maija toivoo koko harrastuksen hornantuuttiin. Tai lapsella saattaa olla myös vakavampia ongelmia, kuten vaikka koulussa kiusataan tai ei ole kavereita. Vanhempia hän ei uskalla tällä vaivata, kun isällä on ongelmia työpaikalla ja äiti on muutenkin vähän tyhmä. Sitten sitä joutuu pikkuisen hunginnolle.

Yritin siis tämän tekstin avulla sanoa mielipiteeni, että minusta perheissä pitäisi puhua enemmän. Se auttaa yllättävän paljon. Kaikkea kun ei tarvitse ratkaista itkulla ja raivoisilla huudoilla, vaan asioita voi käydä myös läpi rauhallisesti jutellen. Ja minusta tuntuu edelleenkin siltä, että loppujen lopuksi vanhemmat ja lapset eivät kovin tarkkaan tiedä, mitä kellekin kuuluu ja miten menee. Asioita ei saa pitää itsestäänselvyytenä. Jos vanhempasi ovat tavallista kireämpiä, ja sanovat pienimmistäkin asioista, voi olla, että heillä on huono päivä ja töissä mennyt huonosti. Mutta niinpä, ei saa yleistää. Loppujen lopuksi luulen, että aika monessa perheessä on asiat kohdallaan ja juttu luistaa, vaikka läheskään  kaikesta ei puhuta. Jotkut asiat vain ovat niin kuin ovat ja niistä ei keskustella. Mutta toki sen huoneen voisi siivota...