Pistää. Seinät tuntuvat kaatuvan päälle, sitä haluaa piiloutua. Pahinta on että ne seinät osaavat puhua. Ne osaavat pilkata ja satuttaa. Piilopaikkoja on vähän. Seinät kumminkin tulevat aina välillä, ahdistavat nurkkaan. Haluaisi pakoon, mutta seinät ovat vahvat. Osa niistä on oikeastaan tärkeitä, ilman niitä olisi vielä suojattomampi. Naurua, seinät nauravat ja tuihottavat! Pistää kovaa, kyyneleet valuvat noroina pitkin elämän pitkää polkua. Kyyneleitä on jonkin verran. Osa niistä on nopeita, valuvat loppuun asti nopeasti. Osat taas valuvat hitaasti, kuin etsien suuntaa. Ennen kuin ne osaavat päättää, ne jähmettyvät kuivalle polulle. Mutta silti pistää. Seinät eivät tajua mennä pois. Toisaalta niitä ei haluaisi pois. Osa niistä on sellaisia seiniä, joille haluaisi sanoa jotakin. Mutta suu pysyy kiinni. Sieltä tulisi ulos vain pientä piipitystä, joille seinät nauraisivat entistä enemmän. Sitä päättää että et tarvitse seiniä, eiväthän seinätkään koskaan ole tarvineet sinua. Ne ovat yhtä ilman sinuakin. Tuntuu ulkopuoliselta, ahdistaa. Ja pistää. Ei ole paikkaa minne mennä, paikkaa jossa saisi tuskan pois. Alitajuntaan pinttyneet unelmat ja toiveet, valheet joita olet ladellut itsellesi lähes huomaamatta. Lopulta sitä ei jaksa. Seinät eivät enää kaadu päälle, seiniä ei enää ole. Seinät ovat historiaa, sinä putoat. Putoat pois. Eikä kukaan huomaa. Mutta seinät huomaavat, huomaavat hiljalleen ja hiljenevät. Eivät ne heti sitä myönnä. Mutta ovat hiljaa. Yksi seinä lopettaa hiljaisuuden toteamalla, että rakasti sinua. Muut seinät ovat ihmeissään, niiden kurkkua kuristaa. Yksi purskahtaa itkuun. Sen jälkeen moni muu. Seinät parkuvat yhdessä. Sinulleko? Ei, eivät sinulle. Sinuahan ei enää ole. Mutta he itkevät ja surevat, tuntuu tyhjältä, yhtä tyhjältä kuin sinusta joskus. Heistä tuntuu, että elämä kaatuu päälle. Tai kuolema. Asia vaivaa sinua hetken, olisiko minulla sittenkin elämää, kirkkaita päiviä ja aurinkoisia ajatuksia edes joskus? Miksi he surevat, ethän ollut elollinen silloinkaan, seinien pilkkana vain, omassa piilossa. Tajuaminen vie hetken.  Annat terän lipua ylitsesi nopeasti, pysähtymättä. Tiedät mitä sinun on tehtävä. Tultava pois piilostasi. Ehkä seinät sitten huomaavat, että olet elossa. Että elämäsi on tärkeä.

Halusin kirjoittaa tälläisen tekstin, koska mietin niitä nuoria, jotka eivät löydä mitään muuta ratkaisua kuin itsemurhan siihen, että seinät todella tuntuvat ahdistavilta ja oma piilokin on liian salainen. Eihän tämä ketään auta, mutta halusin vain miettiä tätä asiaa tarinan kautta, joka ei todellakaan ole selkeä, mutta halusinkin miettiä sitä syvällisemmin. =)