Mä olen miettinyt, että olemmeko me tässä maailmassa ihan sattumalta, vai tarkoituksella. Ihan tosi, joskus sitä käy miettimään tuollaista. Tuntuu kyllä vähän surulliselta ajatella, että sattumaahan tämä on, ihan noppaa heittämällä päätetty, tulenko minä tänne vai joku muu. No, ei nyt ehkä ihan noin, mutta samaa asiaa ajan takaa. Oliko sattumaa, että juuri tänne syntyi maailma, jossa me voimme elää? Toisaalta uskon niin, toisaalta en. Miksi olisi syytä olettaa, että tämä on syntynyt tänne tarkoituksella? Niinpä. Menee ihan yli tajunnan miettiä tuollaista. MUtta yritän silti. ja pukea sen sanoiksi.

Mä uskon kohtaloon. Että jos meille tapahtuu jotakin ikävää, niin on tarkoitettu tapahtuvan. Se on yksinkertaisin tapa hoitaa asioita pois mielestä, toteamalla itselleen, että no, tämä juttu ei sitten ollut ihan minua varten. Minuun se ainakin tehoaa. Mutta toinen juttu on kaikenmaailman sattumakuolemat, kuten kolarit ja murhat joilla ei ole motiivia. Miksi niin tapahtuu? Se ei ole täysin selvinnyt minulle. Mutta toisaalta, uskon myös sielunkiertoon. Jos on aiemmassa elämässään ollut paha, tehnyt paljon väärää, kostautuu myöhemmin. Se on harmittavaa koska ei tässä nykyisessä elämässä voi muistaa tekojaan. Onko todella olemassa Jumala? Voi olla. Mutta ehkä Jumala ei luonut tätä maailmaa, hän vain vahtii sitä, ikään kuin kaikki menee niin kuin pitää, kaikki kuolevat ajallaan ja syntyvät ajallaan. Kuka tietää. Lisäksi luulen, että uudet ihmiset, joita tähän maailmaan syntyvät, eivät ole uusia. Liittyen tuohon sielunkiertoon. Elämme täällä jatkuvasti uudelleen ja uudelleen, erilaisina, eläiminä tai ihmisinä. Tavallaan voisin kuulua buddha-uskoon, koska uskon tavallaan myös siihen nirvanaan. Että kun on saavuttanut sen minkä voi koskaan täällä maanpäällä saavuttaa, pääsee pois tästä paikasta johonkin toiseen.

Uskon siis, että tämä ei ole mitään sattumaa. Niin hullulta kuin se kuulostaakin. Mutta oikeastaan, en halua miettiä koko asiaa, haluan elää tätä elämää, olla ihminen joksi olen päässyt. En halua miettiä liikaa, koska siinä ei ole mitään järkeä. Eikä tässä asiassa ole mitään järkeä. Ei tätä voi ymmärtää, ja ehkä se on tarkoitettukin niin. Meidän ei tarvitse miettiä mitään, mistä olemme, keitä olemme olleet, keiksi tulemme, milloin kuolemme, onko Jumalaa, onko muualla elämää. Meidän tarvitsee vain elää, se on meidän työmme. Kaikella on tarkoitus, niin minä uskon. Tiedän että kuulostaan hullulta ja että minut pitäisi ehkä passittaa hoitoon, mutta ei. Saa sitä miettiä joskus ihan älyttömiäkin. =)